Majakka (Lighthouse)

This is short story that i had to make for school. It is in finnish, but maybe someday when I have enough time, I will translate it into english.

On lämmin kesäinen lauantai-ilta. Kävelen hiljaista rantatietä pitkin kohti pienen kaupunkini rannalla sijaitsevaa majakkaa. Kävelytiellä minun lisäkseni ei ole juurikaan muita ihmisiä. Vain satunnaisia kävelijöitä ja autoja kulkee ohitseni. Rannalla on hiljaista, vaikka ilma on hyvä ja kaunis alkava auringonlasku on värjännyt taivaan oranssihtavaksi, lämpimän sävyiseksi. Merikin on melko tyyni ja mereltä puhaltavat pienet raikkaat tuulahdukset viilentävät kuuman ja aurinkoisen päivän lämmittämää ihoani. 

Täydellinen harmonia vallitsee kaupungissa. Mietin, koska viimeksi olisi ollut tällaista, mutta en kykene muistamaan. Liikenteen ääniä kantautuu korviini, jonka seurauksena käännän päätäni oikealle, nähdäkseni kaupungin. Näen kuinka taloista tulevat varjot lankeavat maahan ihmisten päälle. Ihmisten, jotka eivät tiedä olemassaolostani. Käännän katseeni takaisin kohti osittain hiekanjyvien peittämää asfalttia ja jatkan kävelyä, joka tuntuu loputtomalta. 

Tarvitsen aikaa, tarvitsen paikan, jossa voin koota ajatukseni. Hylätty majakka on varmasti paikka, jossa voin olla rauhassa, josta minua ei löydetä. Hieman myöhemmin saavun majakan eteen ja nostan katseeni kohti sen huippua, jossa joskus muinoin on ollut valo opastamassa laivoja satamaan. Hengitän syvään, painan päätäni alemmas ja kävelen kohti sen isoja, ajan haalistamia ja auringon urittamia puuovia. Avaan vasemman puoleisen oven hitaasti. Kuulen kuinka ruosteiset, vuosia käyttämättömänä pysyneet saranat nirskuvat vieressäni. Astun sisään vanhaan majakkaan. Tunnen majakan tumman ja tunkkaisen viileyden kasvoillani, samalla aistien vanhuuttaan huokuvien esineiden olemuksen. Näen edessäni kierreportaat, joita silmäni lähtevät seuraamaan kohti majakan huippua. Huomaan kuinka auringon säteet lankeavat spektrinä maahan majakan huipun lasisien ikkunoiden kautta. Samalla mietteet ja muistot menneisyydestä valtaavat mieleni, tunnen piston sydämessäni. 

 

Lähden kävelemään kohti vanhoja, pölyn ja lian peittämiä metallisia portaita. Nostan oikean jalkani ensimmäiselle askelmalle, samalla nähden välähdyksen menneisyydestäni. Menneisyydestäni, jonka haluaisin vain unohtaa. Hieman hengästyneenä jatkan matkaani kohti majakan huippua. Ikkunoista sisään paistava auringon valo valaisee kasvoni, samalla sokaisten silmäni, mutta vain hetkellisesti. Huipulle on vielä matkaa, mutta takaumat hidastavat matkaani, ja saavat minut ajattelemaan asioita, enemmän kuin kykenen edes käsittelemään. Miksi niin piti käydä? Sydämeni tuntuu raskaalta, kuten myös jokainen askelma, jonka otan. Askel askeleelta tunnen painon hartioillani, sydämessäni, jaloissani ja mielessäni kasvavan. Syyllisyydentunne kalvaa mieltäni, kuin rotta joka järsii sähköjohtoa, tietämättä kuolettavasta sähkövirrasta. Miksi annoin niin tapahtua? Kysymykset, joihin en uskalla vastata, nousevat mieleeni yksitellen. Näen tapahtumat menneisyydestäni suoraan edessäni. Ne ovat palaneet verkkokalvolleni, muistuttaakseen minua ikuisesti erheistäni, turhista virheistäni, joita en enää voi saada anteeksi. Olen pirstaleina. 

Saavun majakan huipulle ja otan viimeisen askelman. Tunnen kuinka hikipisara valuu hiusrajastani ohimolleni, jatkaen matkaansa poskelleni ja siitä leualleni, josta se tipahtaa valkoiselle paidalleni. Katson auringonlaskua majakan lasien takaa, kunnes siirryn pienestä lasiovesta ulkopuolelle. Raitis meri ilma kulkeutuu sieraimieni kautta keuhkoihini, syrjäyttäen samalla keuhkoissani olleen, majakan sisällä vallinneen vanhan ja painostavan ilman. Nojaan kaiteeseen joka kiertää majakan huipun, samalla katsoen auringonlaskua, joka muistuttaa minua hänestä, kuin tuo päivä, olisi ollut hänen koko elämänsä. Kyynel vierähtää poskelleni ja valuu myös paidalleni. Samoin myös toinen kyynel. Pimeys valtaa mieleni, vaikka aurinko ei ole vielä laskenutkaan. Hän on poissa, ikuisesti. 

Tunnen tuulen kasvoillani. Se voimistuu voimistumistaan. Eikö se koskaan lopu? 

Tömähdän kallioihin.